ENGLISH   РУССКИЙ   DEUTSCH 


Esittämässä
värikästä ohjelmaa


Klassista -, ylistys - seka
heprealaista kansan musiikkia
tanssin ja draaman kera


Serguei

 syntyi entisessä Neuvostoliitossa, Georgian tasavallassa. Hän valmistui maisteriksi Kishinevin (Moldova) musiikkiakatemiasta. Hän työskenteli ammattiviulistina kansainvälisessä sekä Moldovan Filharmonisessa orkesterissa että Moldovan kansallisessa orkesterissa.
Vuodesta 1992 Serguei on omistanut musiikkinsa Herralle, matkustaen ja soittaen ympäri maailmaa. Serguei toimii Jerusalemissa kansainvölisen orkesterin konserttimaisterina, matkusaen vuosittain Israeliin joka vuotiselle lehtimajan juhlille, palvellen musiikin lahjoillaan.
Vuonna 2003 Sergueille myönnettiin pronssinen kunniamitalli tunnustukseksi ansiokkaasta toiminnastaan. Serguei on Suomen säveltäjä liiton "Teosto"n sekä esittävien taiteilijoiden "Gramex" ry:n jäsen.
Uskovana Serguei rakastaa ja tukee Israelia ja sen kansaa. Kun hän ei ole esiintymismatkoilla, Serguei matkustaa entisiin neuvostomaihin Itä-Euroopassa ja Aasiassa rohkaisten juutalaisia palaamaan Israeliin.

Serguein vaimo, 

Helena

,  syntyi Moldovassa ja valmistui siellä Tanssiyliopistosta. Hän työskenteli tämän jälkeen 9 vuotta Moldovan Kansallisoopperassa, aloittaen venäläisen baletin kouluttamana tavallisena klassisena balleriinana edeten solisti tanssijaksi esittäen monia teoksia mm. Joutsenlampi, Giselle, Prinsessa Ruusunen sekä muita tunnettuja klassikkoja. Vuodesta 1992 hän, kuten miehensäkin, on antanut lahjansa Jumalalle. Tanssien kristillisiä ylistys tansseja sekä toimien koreografina.

Elisabeth

syntyi vuonna 1990 ja aloitti tanssimisen kolmevuotiaana. Vuonna 2005 hänestä tuli ICEJ:n kansainvälisen tanssiryhmän vakinainen tanssija. Vuonna 2008 Elisabeth voitti 1. sijan Suomen Valtakunnallissessa balettikilpailussa. Seuraavana vuonna hänet valittiin Suomen edustusjoukkueeseen Baltian- ja Pohjoismaiden kilpailuissa Ruotsissa.
Hän on saanut useita palkintoja sekä tunnustuksia erilaisista tanssi ja taide katselemuksista.

Timothy

, syntyi vuonna 2000, ja osallistuu jo nyt perheen esityksiin.

Popovin perhe

 asuu nykyisin Suomessa ja matkustaa sieltä käsin ympäri maailmaa palvellen Herraa lahjoillaan. He käyvät vuosittain Jerusalemissa osallistuen kristittyjen lehtimajajuhlille. Koko perhe haluaa palvella Herraa lahjoillaan.